Ota appi avuksi nepsypiirteisiin!

Ota appi avuksi nepsypiirteisiin!

Neppie on päivittäistä elämää tukeva sovellus asiakkaille, joilla on haasteita arkirutiinien hallinnassa. Esimerkiksi nepsypiirteet tuottavat tämän kaltaisia haasteita. Neppie muistuttaa, neuvoo ja kannustaa käyttäjää tärkeiden päivittäisten rutiinien suorittamisessa.

Neppie on päivittäistä elämää tukeva sovellus asiakkaille, joilla on haasteita arkirutiinien hallinnassa. Esimerkiksi nepsypiirteet tuottavat tämän kaltaisia haasteita. Neppie muistuttaa, neuvoo ja kannustaa käyttäjää tärkeiden päivittäisten rutiinien suorittamisessa.

Arjen haasteet
voitetaan yksi kerrallaan

Neppie neuvoo, kannustaa ja muistuttaa arjen tärkeistä askareista. Se on tukena aamusta alkaen, aina nukkumaanmenoon asti.

Suunniteltu erityisesti nepsy­piirteisille

Arjen toimintojen helpottaminen digitaalisella sovelluksella perustuu siihen, että päivän toimintoja puretaan osiin yksilöllisten tarpeiden mukaan ja ne yhdistetään digitaalisiksi tehtäväketjuiksi. Tehtäväketjut sisältävät toimintaohjeita, muistutuksia ja hälytyksiä. Tehtäväketjuja Neppieen voi luoda esim. vanhempi, tukihenkilö tai nepsyvalmentaja.

Helppokäyttöinen ja käyttäjäkohtaisesti muokattava sovellus soveltuu kaikenikäisille. Nepsyvalmentajat hyötyvät palvelun käyttämisestä, sillä sen avulla asiakkaalle saadaan tuki oikea-aikaisesti.

Toimiva arki etenee tehtävä kerrallaan

Tehtäväketjut muodostuvat arjen toimintojen osatoiminnoista, tehtäväkorteista. Esim. aamutoimet voidaan pilkkoa heräämiseen, lääkkeiden ottamiseen, aamu­palaan, pukemiseen ja kouluun lähtöön.

Tehtäväketjun aloittava hälytys ajastetaan ohjattavan henkilön älypuhelimeen verkkosovelluksesta käsin.

Personoitavissa vastaamaan tuttua toimintaympäristöä

Sovelluksessa esiintyviä kuvia, videoita ja ääniä ­voidaan vaihtaa ohjattavalle sopiviksi. Esimerkiksi kuvia voidaan ottaa ohjattavan todellisista toiminta­ympä­ristöistä.

Neppien edut

Neppie auttaa yksilöä arjessa, helpottaa ammattilaisia työssään ja tuo mittavaa hyötyä koko yhteiskunnalle.

YKSILÖLLE

  • Arkirutiinien sujuminen mahdollistaa opiskelun, työssä käymisen ja liittymisen yhteiskuntaan
  • Tukee itsenäisyyttä ja taitojen ja rutiinien harjoittelemista
  • Vähentää ammattilaisen avun tarvetta

AMMATTILAISELLE

  • Vähentää ammattilaisten käyttämää työaikaa rutiininomaisten toimintojen toteutumiseksi
  • Vapauttaa aikaa työlle, joka on tarpeen tehdä kontaktissa
  • Mahdollistaa tuen välimatkan päästä
  • Säästää aikaa ja mahdollistaa ajan suunnitelmallisen käytön

YHTEISKUNNALLE

  • Auttaa yksilöitä aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi
  • Säästää ammattilaisresursseja

Neppien taustaa palvelun kehittäjästä

”Missioni on kesyttää kaaosta ja tukea mielekästä arkea.”

Tätä missiota toteuttaakseni olen ideoinut Neppie Appin oman toiminnan ohjauksen tukemiseen. Käytännössä se on digitaalinen kuvatuki, joka sisältää muistutuksia ja hälytyksiä.

Kuvassa Anne Repo

Olen työskennellyt eri-ikäisten erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden parissa lähes 30 vuotta. Ensimmäisen parikymmentä vuotta työskentelin erityisopetuksessa. Vuodesta 2013 olen toiminut yrittäjänä kouluttaen neuropsykiatrisia valmentajia, valmentaen tukea tarvitsevia henkilöitä ja työnohjaten ammattilaisia, jotka toimivat arjessa tukea tarvitsevien ihmisten parissa.

Minua on aina kiinnostanut oman toiminnan ohjaamisen tukeminen. Arjen sujuminen vaatii paljon rutiininomaista harjoittelua, kun toiminnan ohjauksen haasteet tulevat aivotoiminnasta. Esimerkiksi neuropsykiatrisia erityispiirteitä (esim. ADHD, autisminkirjo) omaavilla henkilöillä ilmenee monia erilaisia toiminnanohjauksen haasteita. Ne ovat myös hyvin yksilöllisesti ilmeneviä.

Toiminnanohjauksen haasteet ovat melko pysyviä. Henkilöt, joilla haasteita ilmenee joutuvat käyttämään kohtuuttoman paljon voimavaroja muistamiseen ja toiminnan suunnitteluun ja silti arki voi olla kaaosta. Valmentajana olen huomannut, että valmennukseen varattu resurssi ei usein miten riitä tarvittavaan tukeen. Samaa kertovat työnohjauksissani ja koulutuksissani olevat ammattilaiset.

Functionapp Oy
Anne Repo
Toimitusjohtaja
anne.repo@functionapp.fi

Neppie appi ladattavissa Android ja iPhone puhelimiin.
Scroll to Top